~

Istuin yksin peilityynen rannan laiturilla ja mietiskelin asioita. Pohdiskelin ja haaveilin.

Aikani istuttua, viereeni istahti joku, en tiennyt ketä, koska en kääntynyt katsomaan. En tehnyt elettäkään että olisin tulijan huomannut, vaikka tietenkin huomasin. Katsoin vain eteenpäin etsien toista puolta suuresta järvestä. Katsoin kuinka aurinko alkoi vähitellen lähestyä horisonttia.

Oli kulunut tunti tai kaksi, en tiennyt, minua ei kiinnostanut. Tulija ei ollut sanonut sanaakaan, ei ollut koittanut saada huomiotani. Istuimme vain siinä.

Juuri ennen kuin aurinko katosi näkyvistämme, tulija otti kädestäni kiinni, mutta pysyi vaiti. Hän tiesi, että jos ei puhuisi mitään, olisi kuin ei olisi siinä, pitäisi vain kädestäni kiinni, hän saisi huomioni. Hän tiesi että olin utelias. Olin alusta alkaen kun hän oli tullut, miettinyt, kuka hän oli, olisin halunnut katsoa kuka hän oli. Mutta vastustin kiusausta. Nyt en enää pystynyt, käännyin katsomaan henkilöä. Hän hymyili minulle hurmaavaa hymyä. Olin nähnyt sen hymyn aiemminkin. En muistanut missä ja milloin, mutta tiesin että olin nähnyt sen. Hymyilin hänelle takaisin, pienesti vain, mutta hymyilimpähän kumminkin.